Sadat lukiolaiset ympäri Suomen marssivat ulos vastalauseena hallituksen leikkauksille

5 min 29.4.2024 YLE Uutisluokka

Suomen lukiolaisten liitto järjesti torstaina valtakunnallisen ulosmarssin. Mukana oli opiskelijoita 140 lukiosta.

Ulosmarssi järjestettiin vastalauseena hallituksen koulutusleikkauksille, joita se perustelee Suomen taloustilanteen parantamisella.

Hallituksen kehysriihessä pättämien linjausten mukaan ylioppilaskokeista ja lukion oppimateriaaleista tulee maksullisia sen kalenterivuoden jälkeen, jolloin opiskelija on täyttänyt 18 vuotta.

– Tämä ei ole meidän mielestä oikea paikka leikata. Monilla opiskelijoilla on jo nyt erittäin vaikeaa. Me kuitenkin tullaan olemaan Suomen tulevaisuus, me tullaan olemaan työpaikoissa ja äänestämässä, niin se että tästä leikataan on vähän sellaista oman oksan sahausta, tiivistää Paavo Isokääntä Limingan lukiosta Tyrnävältä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet