1700-luvun kirkko tuhoutui maan tasalle Kiihtelysvaarassa

2 min 25.9.2018 YLE Uutisluokka

Poliisi epäilee, että Pohjois-Karjalassa Kiihtelysvaaran kirkon tuhonnut tulipalo sytytettiin tahallaan. 1770 rakennettu kirkko paloi varhain aamulla kivijalkaa myöten.

Poliisin mukaan rikoksen mahdollisuus näyttää todennäköisimmältä syttymissyyltä ja sen vuoksi asiaa tutkitaan törkeänä vahingontekona. Rikosepäily perustuu siihen, että ensimmäisenä paikalle tulleet henkilöt havaitsivat palon olevan käynnissä kirkon ulkoseinässä.

Teknisessä tutkinnassa selvitetään muun muassa onko sytyttämisessä käytetty palavia nesteitä. Sitäkään ei ole vielä voitu sulkea pois, etteikö palo olisi voinut saada alkunsa myös sähköpääkeskuksesta.

Museoviraston mukaan Kiihtelysvaaran 1700-luvun puukirkko on Pohjois-Karjalan vanhimpia. Seurakuntapastori Jukka Erkkilä kertoo, että kirkkopalo on järkyttänyt ihmisiä laajalti Kiihtelysvaarassa. Seurakuntapastori kuvailee tragediaa pahimman pelon toteutumiseksi.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet