Alkoholittomat juomat käyvät kaupaksi entistä paremmin

2 min 21.5.2021 YLE Uutisluokka

Erilaiset terveystrendit ovat vallalla ja nuoriso on entistä raittiimpaa. Tästä syystä muun muassa pienpanimot ovat alkaneet valmistamaan erilaisia alkoholittomia tuotteita kasvaville markkinoille.


Alkoholittomat tai matala-alkoholiset tuotteet käyvät nykyään hyvin kaupaksi. Panimoliiton mukaan esimerkiksi alkoholittoman oluen myynti kasvoi Suomessa viime vuonna reilut 10 prosenttia. Samalla alkoholillisen oluen myynti väheni.

Esimerkiksi Tornion Panimo kehitti alkoholittoman jääteen Business Finlandin koronatuella. Alkossa alkoholittomien juomien myynti on kasvanut tammi-huhtikuussa 26,7 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

– Koko ajan täytyy olla ajan hermolla ja seurata, mitä markkinoilla tapahtuu, mitä ihmiset haluaa kokeilla ja mitkä tuotteet liikkuvat, kertoo Tornion Panimo Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kimmo Pitkänen.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet