Arabian tehdas lopetti – mitä tapahtuu tehdaskorttelille?

29.3.2016 YLE Uutisluokka

Työt perinteikkäässä Arabian keramiikkatehtaassa Helsingissä ovat päättyneet. Tehtaan omistava Fiskars-konserni siirtää lopunkin keramiikkatuotantonsa ulkomaille. Yli 140-vuotias Arabian tehdas antoi ympärilleen syntyneelle kaupunginosalle taidetta ja luovuutta henkivän imagon.

 

Aikanaan Arabian tehdas oli Euroopan suurin keramiikan tuottaja. Se työllisti jopa 1 500 henkeä. Tehtaan taiteilijat olivat suomalaisen muotoilun kärkeä, ja Arabia oli sekä kansallinen ikoni että maailmalla arvostettu tuotemerkki.

 

Loppuaikoinaan keramiikkatehdas oli enää pieni osa valtaisaa monipolvista tehdaskompleksia, Arabiakeskusta. Tilan ovat vallanneet monet liikkeet, kirjasto sekä oppilaitokset, suurimpana rakennuksessa jo vuosikymmenet toiminut Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu. Sekin muuttaa pois ensi vuoden loppuun mennessä.

 

Kiinteistöt omistava eläkeyhtiö Varma on kutsunut yhdeksän suomalaista nimekästä arkkitehtitoimistoa kaksivaiheiseen arkkitehtuurikilpailuun pohtimaan Arabian-tehdaskorttelin tulevaisuutta.

 

Kortteliin tulee todennäköisesti uusia liiketiloja sekä asuintaloja.

 

Taiteiden tohtori, taidekoordinaattori Tuula Isohanni toivoo, että tehdaskorttelissa säilyisivät keramiikkauunit.

– Jos keramiikkauunit säilyisivät, tänne varmasti alkaisi tulla keramiikkayhteisöjä, jotka tekisivät työtä täällä, Isohanni toivoo. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet