Banaanit ja lääkkeet kulkevat Helsingin satamasta lähes normaalisti

1 min 16.4.2020 YLE Uutisluokka

Vuosaaren satama on Suomen viennin ja tuonnin keskeinen hermokeskus. Siellä koronaviruspandemian vaikutukset näkyvät  toistaiseksi vain vähän. 

Sataman rahtiliikenneyksikön johtajan Jukka Kallion mukaan tuonti on suunnilleen samalla tasolla kuin viime vuonna samaan aikaan, mutta viennissä laskua on jonkin verran. Siihen tärkein syy on alkuvuoden paperi- ja metsäteollisuuden lakkojen heijastukset.

Vuosaaren sataman porttien läpi kulkee 12 000–13 000 rekkaa viikossa ja laivoja käy satamassa noin kymmenen joka päivä. Kallion mukaan sataman tuonnista noin 70 prosenttia on päivittäistavarakaupan tuotteita.

Matkustajaliikenteen lähes täydellinen pysähtyminen tarkoittaa Helsingin Sataman liikevaihdolle välitöntä ja merkittävää pudotusta. Noin puolet sataman liikevaihdosta tulee matkustajaliikenteestä. Nyt useat matkustajalautat kulkevat Suomesta Viroon ja Ruotsiin kuljettaen pelkkää rahtia.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet