Brändäys voi tuplata museon kävijämäärän

2 min 11.5.2017 YLE Uutisluokka

Erottuminen, oma brändi, on yhä tärkeämpää museoille. Helsingin uusi kaupunginmuseo haluaa vedota ihmisten tunteisiin, ja siksi uuteen logoon ilmestyi sydän. Helsingin ydinkeskustaan rakenteilla oleva taidemuseo Amos Rex taas haluaa herättää nuorten kiinnostuksen.

 

Mielikuva museosta on usein hiljainen ja pysähtynyt paikka. Museoissa on nyt herätty brändäämiseen, eli ilmeen ja mielikuvien uudistamiseen. Esimerkiksi Helsingin kaupunginmuseo on uudistanut aulatilansa muistuttamaan olohuonetta, jossa voi viettää aikaa tai tehdä töitä. Mukaan on tullut enemmän tunteisiin vetoavia näyttelyitä.

 

Ateneumin taidemuseossa Helsingissä perustettiin muutama vuosi sitten nuorisopaneeli, jonka tavoitteena on kehittää museota niin, että se houkuttelisi enemmän nuoria kävijöitä.

 

Ranskassa on kokeiltu lisätä nuorten kiinnostusta museoihin tarjoamalla alle 26-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy. Myös opettajat pääsevät museoihin ilmaiseksi, minkä toivotaan lisäävän koululuokkien vierailuja. Näin yritetään myös edesauttaa taidekasvatuksen toteuttamista kouluissa. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet