Chilen järistys käynnisti varoitukset Yhdysvalloissa asti

2 min 18.9.2015 YLE Uutisluokka

Voimakas maanjäristys on ravistellut Chilen rannikkoa. Järistyksen voimakkuus oli 8.3 magnitudia. Sen vuoksi annettiin varoitus hyökyaallosta eli tsunamista. Kaliforniassa ja Havaijilla asti varoitettiin korkeasta aallosta.


Järistys iski Chilen rannikolle varhain torstaiaamuna. Se tapahtui kahdeksan kilometrin syvyydessä merellä reilun 200 kilometrin päässä pääkaupunki Santiagosta. Miljoona ihmistä evakuoitiin järistyksen seurauksena. Torstaina Chilen hallitus kertoi kahdeksan ihmisen kuolleen. (Huom: tieto päivittynyt tv-uutisesta, jossa tietona viisi kuolonuhria.)


Tsunamivaroitus annettiin koko Chilen rannikolla. Muun muassa Yhdysvalloissa Havaijilla ja Kaliforniassa sekä Japanissa kehotettiin varautumaan maanjäristyksen aiheuttamaan aaltoon. Tsunamivaroitus poistettiin torstain aikana (päivitys tv-uutiseen, jossa kerrotaan tsunamivaroituksesta).


Järistys aiheutti voimakkaita aaltoja pitkin Chilen rannikkoa. Coquimbon kaupungissa aaltojen korkeudeksi mitattiin 4,5 metriä. Järistys vavisutti rakennuksia myös naapurimaa Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa.


Maanjäristyksen jälkeen voi seurata vaarallisia jälkijäristyksiä tai tuhoisa tsunami. Myös Chilen maanjäristyksen jälkeen tuli vielä voimakkaita jälkijäristyksiä.


Yksi tunnettu tsunami sattui vuoden 2004 tapaninpäivänä Intian valtamerellä. Järistys iski Indonesian Sumatran saaren lähelle, mutta hyökyaalto surmasi ihmisiä esimerkiksi Thaimaassa.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet