Diabeteksen ehkäisyllä voitaisiin helposti säästää satoja miljoonia

11.4.2016 YLE Uutisluokka

Suomalainen terveysasema on kehittänyt työkalun, jolla diabeteksen puhkeamista voidaan ennaltaehkäistä aiempaa tehokkaammin. Mikäli sitä hyödynnettäisiin koko väestöön, terveydenhoitomenoja voisi säästyä jopa pari miljardia euroa.


Puoli miljoonaa suomalaista sairastaa diabetestä, heistä 150 000 tietämättään. Tyypin 2 diabetes on hoitamattomana vakava sairaus.  Suomesta kuitenkin puuttuu kattava maanlaajuinen diabetesrekisteri.

 

Hoito maksaa vuosittain kolmisen miljardia euroa. Se on 15 prosenttia Suomen terveydenhuollon menoista. Tämän lisäksi diabeteksestä johtuva ennenaikainen eläköityminen ja sairauspoissaolot aiheuttavat vuosittain noin miljardin euron kustannukset.

 

Terveyspalveluja myyvä Terveystalo on kehittänyt lääkäreille mallin, jonka avulla diabeteksen hoidon vaikutuksia ja laatua voidaan seurata. 

– Tutkimuksen tulokset vahvistavat, että suuri osa tyypin 2 diabeteksen aiheuttamista kustannuksista olisi vältettävissä, jos riskiryhmään kuuluvat pystyttäisiin tunnistamaan ajoissa ja jo sairastuneet diagnosoimaan varhain, Vaasan yliopiston sosiaali- ja terveyshallintotieteen yksikön sekä THL:n tutkija Kaarina Reini sanoo. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet