Eduskuntapuolueiden enemmistö tukee aborttilain muutosta

2 min 26.10.2020 YLE Uutisluokka

Eduskuntapuolueiden enemmistö tukee aborttilain muuttamista. Kansalaisaloite tulee eduskuntakäsittelyyn. Aloitteessa vaaditaan, että abortin saamiseen riittäisi raskaana olevan oma tahto. Nykyisessä laissa on myös vaatimus kahden lääkärin erillisistä lausunnoista, ja se pitäisi aloitteen mukaan poistaa.


Yle kysyi kaikkien eduskuntapuolueiden eduskuntaryhmien kantaa kansalaisaloitteeseen. Eduskuntapuolueista SDP, kokoomus, vihreät, RKP, vasemmistoliitto ja Liike nyt ilmoittavat tukevansa kansalaisaloitteen tavoitteita. Aloitetta tukevien mielestä 70-luvulta peräisin oleva aborttilainsäädäntö olisi päivitettävä nykyaikaan.

Ainoana eduskuntapuolueena kristillisdemokraatit ilmoittaa vastustavansa kansalaisaloitetta. Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtajan Päivi Räsäsen mukaan raskaana olevan naisen itsemääräämisoikeuden lisäksi huomioon pitää ottaa myös syntymättömän lapsen oikeudet.

Kun voimassaolevasta aborttilainsäädännöstä päätettiin 50 vuotta sitten, abortit tehtiin kirurgisesti. Nykyään noin 97 prosenttia aborteista tehdään lääkkeillä. Asiantuntijat pitävät vaatimusta kahden lääkärin lausunnosta vanhentuneena.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet