Elokuva-alan konkari ei luota supersankareihin

2 min 26.2.2016 YLE Uutisluokka

Oscar-palkittu leikkaaja ja äänisuunnittelija Walter Murch on huolissaan elokuva-alan nykytilasta. Elokuvien parissa kuudella vuosikymmenellä työskennellyt visionääri ei usko trikoihin pukeutuneisiin sankareihin.


Supersankarielokuvat ovat olleet kassamagneetteja jo useiden vuosien ajan. Kuuluisia 2000-luvun supersankarielokuvia ovat esimerkiksi Iron Man, Batman-elokuva Yön ritari sekä Spider Man jatko-osineen. Myös Suomessa on tekeillä maan ensimmäinen supersankarielokuva nimeltä RendelElokuvan takana on mikkeliläinen mainostoimisto Haaja & Arwo Design Oy.

Vuonna 2008 Yle uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan jatko-osien tekeminen kannattaa taloudellisesti. Binghamtonin yliopiston ja Floridan Atlantic-yliopiston yhteistutkimuksen mukaan jatko-osat myyvät enemmän lippuja kuin omillaan seisovat elokuvat keskimäärin. Liput myyvät sitä paremmin, mitä lähempänä alkuperäistä elokuvaa jatko-osa julkaistaan. Tähtinäyttelijään perustuvissa elokuvissa yleisö jaksaa kiinnostua jatko-osasta vielä vuosien tauon jälkeenkin. Tästä tutkijat nostavat esiin Die Hard - ja Indiana Jones -elokuvat.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet