Eräopas on monen toiveammatti

2 min 7.2.2017 YLE Uutisluokka

Työn mielekkyys ja elämänhallinnan tarve määrittävät nykyistä ammatti-ihannettamme, näin arvioi onnellisuutta tutkinut professori.


Psykologian professori Markku Ojasen mukaan eräoppaan ja muiden ajassa kulloinkin suosituksi nousevien ammattien hohdetta selittää elämänhallinnan halu.

– Vanhassa maailmassa työhön saattoi liittyä vahva velvollisuuden idea. Nykyisessä maailmassa kysytään niin päin, että mitä ammatti minulle antaa, sanoo Ojanen.

Ojasen mukaan elämme ristiriitaista aikaa. Arvostamme työtä yhä enemmän, vaikka sen vaatimukset kiusaavat meitä entistä kovemmin. Ei vain siksi, että työnantajat haluavat väeltään yhä enemmän. Myös työntekijät itse odottavat itseltään aina vain parempaa suoritusta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet