Etsintätehtäviin kaivattaisiin lisää pelastuskoiria

2 min 31.5.2019 YLE Uutisluokka

Vapaaehtoisilla koiranomistajilla on tällä hetkellä runsaat sata hälytystehtävissä työskentelevää koiraa, mutta tarvetta olisi suuremmallekin määrälle.

Viime vuonna pelastuskoirat hälytettiin etsimään kadonneita ihmisiä 277 kertaa. Yleisin etsittävä on muistisairas ikäihminen. Koirien määrä on pysynyt viime vuosina lähes samana, vaikka hälytystehtäviä on vuosi vuodelta enemmän.

Vajausta on etenkin Pohjois-Suomessa, jossa etäisyydet ovat pitkät. Suomen Pelastuskoiraliiton toiminnanjohtaja Mika Soinisen mukaan tavoitteena olisi, että koirakko pystyttäisiin saamaan kaikkialla Suomessa paikalle tunnissa hälytyksen tulosta. Etelässä se jo yleensä onnistuu, mutta muualla siihen on matkaa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet