EU-parlamentti ei innostunut kesäajasta luopumisesta

2 min 12.2.2018 YLE Uutisluokka

Euroopan parlamentti ei ole ainakaan vielä valmis lopettamaan kesäaikaa, mutta se haluaa kuitenkin, että EU:n komissio selvittää kesäajan vaikutuksia. Suomalaismeppien kanta on jo selvä: he haluaisivat lopettaa kellojen siirtelyn.


Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen kerta kun parlamentti otti kantaa kesäaikaan. Asiaa ovat parlamentissa ajaneet etenkin suomalaiset mepit. Kellojen siirtelyn lopettamista perusteltiin etenkin terveyshyödyillä.

Suomen hallitus on päättänyt ryhtyä ajamaan kesäaikajärjestelystä luopumista. Suomen kannalla ovat asiassa ainakin Puola ja Viro. Jos luopumisen kannalle saadaan määräenemmistö jäsenmaista, komissio on velvoitettu ryhtymään toimiin. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet