Eurooppa yrittää vastata pakolaiskriisiin

2 min 7.9.2015 YLE Uutisluokka

Eurooppa yrittää nyt ratkoa pakolaiskriisiä laajan suunnitelman avulla. Euroopan komission ylihuomenna julkistettava suunnitelma on jo osittain vuotanut julkisuuteen.

Komissio haluaisi jakaa jäsenmaiden kesken 120 000 turvapaikanhakijaa, jotka ovat jo Euroopassa. Suuri osa hakijoista suuntaisi nyt komission mukaan Saksaan ja Ranskaan. Saksa ottaisi suurimpana jäsenvaltiona vastaan 31 000 pakolaista ja Ranska 24 000.

Moni turvapaikanhakija haluaisi juuri Saksaan, koska maassa uskotaan riittävän töitä. Esimerkiksi Budapestin rautatieasemalla majoittuvat pakolaiset ovat pyrkineet juniin kohti Saksaa.

Itse Saksa ja Ranska taas haluaisivat, että EU:n maat osallistuisivat tasapuolisemmin pakolaisten vastaanottamiseen. Maat ehdottavat, että Eurooppaan tulisi pysyvä järjestelmä, joka velvoittaisi jäsenmaat ottamaan vastaan pakolaisia.

Suomeen on tulossa komission suunnitelman mukaan 2 400 uutta turvapaikanhakijaa. Sen lisäksi ovat hakijat, jotka muutenkin tulevat tai ovat tulossa Suomeen. Heitä on sisäministeriön arvion mukaan tänä vuonna 30 000. Maahanmuuttovirasto arvioi luvun puolta pienemmäksi vielä pari viikkoa sitten.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet