Finlandia-voittajan tarina kerrotaan tiedonjanoisen pikkupojan silmin

3 min 30.11.2018 YLE Uutisluokka

Toimittaja Seppo Puttonen valitsi voittajaksi perinteisen juoniromaanin Taivaanpallo, jossa korostetaan tiedon ja oppimisen tärkeyttä. Finlandia-palkinto myönnettiin  Olli Jaloselle jo toisen kerran.

Taivaanpallo kertoo Saint Helenan saarella asuvasta pojasta nimeltä Angus. Jalonen kuvaa elämää uskottavasti ja tarkasti. Paratiisimainen saari piirtyy lukijan silmien eteen, vaikka tapahtumat sijoittuvat kaukaiselle 1600-luvulle. Romaanissa tapahtumia kuvataan tiedonjanoisen pikkupojan silmin.

Olli Jalonen on kirjoittanut 15 romaania ja lisäksi muita kirjoja ja novellikokoelmia. Jalonen voitti Finlandia-palkinnon jo vuonna 1990.

Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voitti
 Seppo Aalto teoksellaan Kapina tehtailla: Kuusankoski 1918. Lasten- ja nuorten kirjallisuuden Finlandian sai  Siiri Enoranta ja Tuhatkuolevan kirous.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet