Google järjestää yrityksille avaruuslentokilpailun Kuuhun

2 min 13.11.2017 YLE Uutisluokka

Lunar XPrize-kilpailussa pääpalkinto on 20 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Sen saa yritys, jonka laskeutuja pääsee ensimmäisenä Kuuhun, liikkuu 500 metriä taivaankappaleen pinnalla ja lähettää Maahan korkeatasoista kuvaa. 


Teknologiayhtiö Googlen kilpailussa on mukana viisi yritystä eri puolilta maailmaa. Joukkueet tulevat Intiasta, Japanista, Yhdysvalloista ja Israelista. Lisäksi mukana on yksi kansainvälinen yhteenliittymä.

Intialainen TeamIndus on kisan ennakkosuosikki, koska se on tehnyt alukselleen laukaisusopimuksen Intian valtion avaruusohjelman Isron kanssa. TeamIndusin avaruusalus painaa 600 kiloa ja aluksen matkan Kuuhun on määrä kestää 21 päivää.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet