Hämeenlinnassa valmistuu 5,5 miljoonaa kertakäyttöastiaa päivässä

2 min 24.10.2016 YLE Uutisluokka

Yhä useampi suomalainen ottaa kahvin tai teen mukaansa kahvilasta tai baarista. Pohjoismaiden merkittävin kertakäyttökuppien valmistaja Huhtamäki kehittää kuppeja jatkuvasti. Muun muassa lämmöneristykseen on kiinnitetty huomiota.


Take away -kuppien kysyntä kasvaa, ja niitä halutaan kehittää jatkuvasti. Annoskokojen kasvun myötä tuotantoon on tullut muun muassa kaksikerroskuppeja. Kupin seinämien väliin jää ilmatila, joka pitää juoman kuumana, mutta juoma ei polta sormia.

Huhtamäen Pohjoismaista vastaavan liiketoimintajohtaja Päivi Suutarin mukaan tärkeää on, että kuppikartonki tehdään puista, jotka saadaan sertifioiduista metsistä.

– Ekologisuus on trendinä sellainen, jonka me olemme ottaneet heti alkuvaiheessa huomioon, kun kuppeja on lähdetty kehittämään, Suutari sanoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet