Huolellinen käsienpesu ehkäisee tehokkaasti koronaviruksen leviämistä

2 min 13.3.2020 YLE Uutisluokka

Koronavirus leviää lähinnä pisaroina, mutta myös julkisista tarttumapinnoista. Niitä pitäisikin pestä usein, pitkään ja tehokkailla aineilla. 

Solubiologian dosentti Varpu Marjamäen  mukaan esimerkiksi influenssaviruksilla on tutkittu, että viiden sekunnin kosketus viruksia sisältävään pintaan  voi tartuttaa noin 30 prosenttia pinnalla olevasta virusmäärästä.

COVID-19-epidemiaa levittävä SARS-CoV-2-virus on tavattoman nopea levittäytymään, mutta muiden virusten tavoin se on myös hauras ja kuolee helposti lähdettyään isäntäsolusta. Saippua on sitä vastaan paras ase, ei täydellinen mutta tutkimusten mukaan tehokkain.

Kun virus on päässyt uuden uuden ihmisen käteen, matka hänen kasvojensa kautta sisälle elimistöön on lyhyt. Tutkimusten mukaan ihminen koskettaa kasvojaan 20 kertaa tunnissa tai jopa useammin. Silmät, nenä ja suu ovat virukselle suora reitti elimistöön.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet