Hypnoottinen toistomusiikki pistää klassisen muusikon koville

2 min 4.2.2016 YLE Uutisluokka

Sibelius-Akatemian Sibafest-musiikkifestivaalilla on kuultu Steve Reichin minimalistista musiikkia, jonka salaisuus ei aukea nuotteja tuijottamalla. Festivaali kutsuikin kanadalaisen lyömäsoittajalegendan opettamaan muusikoille, kuinka Reichia oikein kuuluu soittaa.


Minimalismi on 1900-luvun jälkipuolella syntynyt niukka-aineksisuuteen perustuva taidesuuntaus, joka ilmenee kaikissa taidelajeissa, kertoo Sibelius-Akatemian verkkomateriaali. Musiikissa minimalismi oli näkyvästi esillä etenkin 1970-luvun Yhdysvalloissa.

Minimalistisen musiikin yksi alaji on repetitiivinen musiikki eli toistomusiikki. Se perustuu pienten sävelkuvioiden toistoon, hiljalleen muunteluun ja päällekkäinsommitteluun, Sibelius-Akatemian materiaali kuvaa. Tätä musiikkia edustaa myös jutussa esiteltävä
Steve Reichin Music for 18 Musicians. Hypnoottisuus syntyy juuri toistosta. Toinen hyvin kuuluisa minimalistinen säveltäjä on Philip Glass.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet