Siirry
Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä

Ihmisen mukaan nimetty aikakausi on ehkä alkanut maapallolla

22.1.2016

Millaista aikakautta elämme maapallon historiassa? Tätä kysymystä kansainvälinen työryhmä on pohtinut vuosia ja tullut siihen tulokseen, että olemme astuneet uuteen, ihmisen mukaan nimettävään aikakauteen. Perusteluna on se, että ihmisen vaikutus maapalloon on niin merkittävää.

 

Asiantuntijaryhmän työhön osallistunut tutkija kertoo, että muutokset maapallolla ovat olleet yhtä suuria kuin ne, jotka tapahtuivat viime jääkauden päättyessä. Muutoksen taustalla on muun muassa väestön raju lisääntyminen, laajamittainen teollinen tuotanto sekä fossiilisten polttoaineiden käytön kasvu.


Geologisesti merkittävää on esimerkiksi vuosittainen noin 300 miljoonan muovitonnin tuotanto. Rakentamisessa taas käytetään betonia nykyisin niin paljon, että yli puolet kaikesta betonista on tuotettu viimeisen 20 vuoden aikana.

Samaan aikaan luonto ja villieläimet on ajettu yhä ahtaammalle. Nykyisin vain 25 prosenttia maapallon jäättömästä alueesta on luonnonvaraista, kun kolme vuosisataa sitten vastaava luku oli 50 prosenttia. Tämä on merkinnyt muun muassa sitä, että lajeja ajautuu sukupuuttoon paljon keskimääräistä enemmän. Eräiden tutkijoiden mukaan meneillään on maapallon kuudes suuri sukupuuttoaalto.

Kirjaudu Tripletiin

Kirjaudu sisään Tripletiin, niin näet tähän artikkeliin liittyvät tehtävät.

Eikö sinulla ole vielä tunnuksia? Rekisteröityminen Tripletiin on ilmaista ja vie vain hetken.

Triplet on toistaiseksi vain opettajille suunnattu palvelu.
Pyydämme, ettette ohjeista oppilaita kirjautumaan palveluun omilla tunnuksillaan.