Siirry
Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä

Ikuinen tuli palaa Jäämeren rannalla noituudesta poltettujen muistoksi

21.10.2016 / YLE UUTISLUOKKA

Euroopan pohjoisimmat noitavainot riehuivat Suomen Lapin naapurissa Norjan Finnmarkissa neljä sataa vuotta sitten. Noitina poltettujen naisten ja miesten muistoksi pystytetty muistomerkki vetää Pohjois-Norjan Vuoreijaan matkailijoita ympäri maailman.    


Noitina poltettujen naisten ja miesten muistoksi pystytetty muistomerkki vetää Pohjois-Norjan Vuoreijaan matkailijoita ympäri maailman. Tuli sytytettiin Juhannusaattona 2011.

Myös Suomessa noitavainot olivat 1600-luvulla pahimmillaan, ne keskittyivät Ahvenanmaalle ja Länsi-Suomeen. Elettiin Euroopan senkertaisten noitavainojen loppusuoraa. Suomessa kuolemaan tuomittujen määrä on arvioitu runsaaksi sadaksi ihmiseksi.

Oikeushistorioitsija Heikki Ylikangas on arvioinut, että Mooseksen lain tulo oikeuslähteeksi uuden ajan alussa lisäsi vainon sytykkeitä Euroopassa.

Lisää samasta teemasta