Ilmastonmuutos saattaa lisätä tulivuorenpurkauksia Islannissa

2 min 15.12.2015 YLE Uutisluokka

Ilmaston lämpeneminen sulattaa jäätä, jonka alla tulivuoret ovat. Tutkijan mukaan jäätiköt sulavat Islannissa ennätystahtia.


Maailman jäätiköt ovat kutistuneet tasolle, jota ei ole nähty aiemmin 120-vuotisen mittaushistorian aikana, selviää elokuussa julkaistusta tutkimuksesta.

Tutkijoiden mukaan jäätiköiden sulaminen on kiihtynyt 2000-luvulla: nykyään jäätiköt menettävät paksuudestaan keskimäärin 50–150 senttimetriä vuodessa. Se on kaksi tai kolme kertaa enemmän kuin vastaava 1900-luvun keskiarvo.

 Yli miljardi ihmistä saa yli puolet juomavedestään lumen ja jäätiköiden kausittaisesta sulamisesta. Sulamisvesistä riippuvaisia ihmisiä elää etenkin Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

 Vuonna 2010 lähes koko Euroopan lentoliikenne keskeytyi kuudeksi päiväksi, kun Eyjafjallajökull-jäätikön alla tapahtunut tulivuorenpurkaus nostatti suuren tuhkapilven.


 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet