Itämeren suojelussa isoja puutteita

2 min 14.10.2020 YLE Uutisluokka

Suomen meriluonto uhkaa tutkijoiden mukaan heiketä entisestään, jos suojelua ei paranneta. Suojelualaa valmistellaan kolminkertaistettavaksi.

Nykyiset suojelualueet toimivat melko huonosti ja niiden ulkopuolella on vielä suurin osa Suomen merivesien tärkeimmistä luontoesiintymistä. 

Suomessa valmistellaan suojelualan kolminkertaistamista osana lähivuosien EU:n suojelutavoitteita. Tavoitteen saavuttamista hankaloittaa se, että rehevöitymisen ja lisääntyvän virkistyskäytön lisäksi suurin osa tärkeistä vesialueista on yksityisten ihmisten mökki- ja kalastusvesiä.

– Tosiasia on se, että suurin osa nykysuojelualasta on kohdentunut muuhun kuin vedenalaiseen luontoon. Kolme neljännestä alueista, jotka on tunnistettu arvokkaiksi, on yksityisissä matalissa vesissä, sanoo tutkimusprofessori Markku Viitasalo Suomen ympäristökeskuksesta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet