Itsemurhasta uutisoiminen on kuolemanvaarallista

2 min 25.1.2017 YLE Uutisluokka

Monet tutkimukset todistavat, että mitä näkyvämmin julkisuudessa käsitellään itsemurhia, sitä enemmän niitä tehdään. Epätoivoiselle ihmiselle julkinen keskustelu tai uutinen voi antaa itsemurhaa varten suoranaisen mallin.


Julkisuus voi nopeuttaa itsemurhaa hautovan päätöstä. Umpikujassa oleva ihminen etsii ahdistuksesta ulospääsyä, ja julkisuudessa kerrottu itsemurha voi näyttää sellaiselta. Ilman median yllykettä joku ulkopuolinen voisi ehtiä uhrin avuksi tai tekijä itse ehtisi hakea apua.

Suomi on eurooppalaisittain korkeahkon itsemurhamäärän maa. Viime vuonna tehtiin 731 itsemurhaa.  Neljästä itsemurhasta kolme on miehen tekemiä. Itsemurhien määrä on laskenut 1990-luvun alusta saakka. Syytä ei tarkkaan tiedetä, mutta asiaa voivat selittää parantunut masennuksen hoito ja tunnistaminen sekä itsemurhien ehkäisyohjelmat.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet