Siirry
Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä

Jared Leto ottaa musiikillaan kantaa Yhdysvaltojen yhteiskunnalliseen tilaan

27.4.2018

Amerikkalainen muusikko ja Oscar-palkittu näyttelijä Jared Leto luotsaa 30 Seconds To Mars -yhtyettä, joka tutkii uusimmalla levyllään Yhdysvaltoja muun muassa poliittisesta näkökulmasta ja toivoo asioihin muutosta. Yhtye esiintyi tällä viikolla Helsingissä.


Maahanmuuttajia, aseita, protesteja, Kardashianin julkkisperhe ja presidentti Donald Trump. Thirty Seconds To Marsin Walk on Water -kappaleen musiikkivideolla vilisee asioita, jotka kuvastavat tämän päivän amerikkalaista yhteiskuntaa.

Yhtye kuvasi kotimaansa elämää Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivänä viime vuoden heinäkuussa jokaisessa osavaltiossa. Videoita pyydettiin myös ihmisiltä itseltään ja niitä tuli tuhansittain.

Jared Leto toivoo, että synkkyydestä huolimatta ihmiset näkisivät tämän ajan mahdollisena muutokselle.

– Elämme hyvin mielenkiintoisia, myrskyisiä ja epävarmoja aikoja, joihin liittyy paljon konflikteja. Tämä on myös muutoksen ja mahdollisuuksien aikaa. Nyt on aika taistella asioiden puolesta, joihin uskoo.

Kirjaudu Tripletiin

Kirjaudu sisään Tripletiin, niin näet tähän artikkeliin liittyvät tehtävät.

Eikö sinulla ole vielä tunnuksia? Rekisteröityminen Tripletiin on ilmaista ja vie vain hetken.

Triplet on toistaiseksi vain opettajille suunnattu palvelu.
Pyydämme, ettette ohjeista oppilaita kirjautumaan palveluun omilla tunnuksillaan.