Jihadistinen liikehdintä on lisääntynyt Suomessa

2 min 8.4.2019 YLE Uutisluokka

Sisäministeriön julkistaman raportin mukaan jihadistien toiminta oli Suomessa pitkään olematonta, mutta 2010-luvulla tilanne muuttui huonompaan suuntaan.


Huomio! Uutisvideon alussa on kuvaa sota-alueelta, joka voi tuntua ala-asteen oppilaista ahdistavalta. Opettajan kannattaa katsoa video itse ennen luokalle näyttämistä ja pohtia onko kuvasisältö sopivaa omalle luokalle.

Jihadismilla tarkoitetaan islamistista liikettä, joka kyseenalaistaa ympäröivän yhteiskuntajärjestyksen ja hyökkää sitä vastaan esimerkiksi terrori-iskuilla. Aseellista kamppailua pidetään keskeisenä uskonnon harjoittamisen muotona, ja yhtenä jihadismin kulminaatiopisteenä voidaan pitää ISISin kalifaattia.

Sisäministeriön julkaisemassa raportissa kiinnitetään huomiota siihen, että naisten mielenkiinto jihadistista toimintaa kohtaan on kasvanut.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet