Siirry
Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä

Joka seitsemäs suomalaislapsi syntyy maahanmuuttajaäideille

31.1.2020

Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan ulkomaalaistaustaisten äitien osuus Suomessa syntyneistä lapsista on kolminkertaistunut 2000-luvulla.


Tuoreimman tilaston (joulukuu 2018) mukaan joka seitsemäs lapsi Suomessa syntyy jo ulkomailta muuttaneelle äidille, Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla jopa joka neljäs. Osuus on kasvanut nopeasti viime vuosina. llman ulkomailta saapunutta väestöä Suomen synnytysluvut olisivat selvästi nykyistä pienemmät.

Ulkomaalaistaustaisten äitien suurta osuutta syntyvistä lapsista selittää osan se, että heitä on maahanmuuton seurauksena Suomessa enemmän kuin aiemmin. Synnytysikäisiä eli 15–49-vuotiaita ulkomailta tulleita naisia vuonna 2001 oli 37 000. Vuonna 2018 heitä oli yli 115 000 eli yli kolme kertaa enemmän kuin vuosisadan alussa.

– On edelleen maita, joissa perhearvot ovat kunniassa. Vanhemmuus nähdään itsestään selvänä, tavoiteltavana elämänvaiheena. Näin ei Suomessa enää ole, kertoo johtaja, tutkimusprofessori Anna Rotkirch Väestöliitosta.

Kirjaudu Tripletiin

Kirjaudu sisään Tripletiin, niin näet tähän artikkeliin liittyvät tehtävät.

Eikö sinulla ole vielä tunnuksia? Rekisteröityminen Tripletiin on ilmaista ja vie vain hetken.

Triplet on toistaiseksi vain opettajille suunnattu palvelu.
Pyydämme, ettette ohjeista oppilaita kirjautumaan palveluun omilla tunnuksillaan.