Joulupukki ja pakkasukko tapasivat valtakunnan rajalla Tohmajärvellä

1 min 19.12.2019 YLE Uutisluokka

Kuurapartojen hyvän joulun toivotus on muodostunut Niiralan rajanylityspaikalla jo perinteeksi, joka symboloi sujuvaa yhteistyötä Suomen ja Venäjän välillä. 

Joulupukki ja pakkasukko tapasivat jo yhdeksättä kertaa. Joulupukki ja Pakkasukko muistuttavat nykyään toisiaan, mutta hahmojen taustat ovat erilaiset.

– Alkujaan nämä ovat kaksi täysin erilaista hahmoa, vaikka molemmilla onkin pakanalliset juuret. Myöhemmin ne ovat kuitenkin lähestyneet toisiaan, kansankulttuurin tutkija Mikko Europaeus kertoo.

Pakkasukko on venäläismytologiassa lähellä luonnonhaltiaa. Joulupukin juuret ovat Suomessa nuuttipukki-perinteessä, jossa nuoret miehet kulkivat nuutinpäivänä naamioituneina talosta taloon erityisesti Lounais-Suomessa. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet