Kalevala kolmessa minuutissa

3 min 28.2.2020 YLE Uutisluokka

Kalevalan katsotaan kuuluvan koko maailmalle tärkeään kirjalliseen perintöön, maailmankirjallisuuteen. Kalevalan päivä on suomalaisen kulttuurin päivä.

Kalevala perustuu 1800-luvulla koottuihin kansanrunoihin. Elias Lönnrot teki 1800-luvun alkupuolella lukuisia runonkeruumatkoja Suomessa ja itärajan takana suomensukuisten kansojen asuinalueilla. Lönnrotin kokoaman Vanhan Kalevalan ilmestyminen vuonna 1835 herätti kansallisen itsetunnon. J.L. Runeberg vertasi teosta kreikkalaisen taiteen saavutuksiin. Uusi Kalevala ilmestyi vuonna 1849.

Kalevalainen runous perustuu kalevalaiseen runomittaan, kalevalamittaan. Ennen runojen taltioimista ne siirtyivät sukupolvelta toiselle suullisena perintönä, yleensä laulaen. Usein laulua säestettiin kanteleella. Kalevalaa on käännetty 60 eri kielelle.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet