Kansainvälinen avaruusasema täytti vuosia - nykyajan astronautit lähettävät Maahan selfieitä

2 min 4.11.2015 YLE Uutisluokka

Kansainvälinen avaruusasema ISS aloitti toimintansa Maan kiertoradalla 15 vuotta sitten. Aseman avulla on saatu tutkimustietoa etenkin pidempiaikaisen avaruudessa oleskelun vaikutuksista. Suomalaistutkijan mielestä tietoa ei olisi voitu hankkia muilla menetelmillä.

ISS aloitti kiertokulkunsa vuonna 1998. Ensimmäinen miehistö saapui asemalle marraskuun alussa vuonna 2000. Viidentoista vuoden aikana ISS on kasvanut mitoiltaan jalkapallokentän kokoiseksi. Asemalla on käynyt vuodesta 2000 alkaen 220 ihmistä 17 eri maasta. ISS kiertää maapalloa noin 400 kilometrin korkeudessa. Sen voi havaita myös Suomesta käsin. Ohjeita havaitsemiseen antaa esimerkiksi tähtitieteellinen yhdistys Ursa. Yhdistyksen mukaan ISS:n voi nähdä hyvin Etelä-Suomen horisontissa kuukauden välein, vuoroin aamulla ja illalla. 

Aiemmin tunnettuja avaruusasemia ovat olleet esimerkiksi Yhdysvaltain Skylab sekä Neuvostoliiton Saljut- ja Mir-asemat. Nyt ISS on ainoa laatuaan. Nykyään avaruusasemalta Maahan raportointi on toista kuin ennen. ISS:n astronautti Scott Kelly otti viime viikolla selfien avaruuskävelyllään, ja kollega Samantha Cristoforetti julkaisi Twitterissä kuvia vuodestaan avaruusasemalla.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa valmistelee historian ensimmäisiä miehitettyjä Mars-lentoja. Nasan mukaan ensimmäiset ihmiset voisivat testata planeetalla asumista 2030-luvulla. ISS:llä tulevaisuuden Mars-astronautteja koulutetaan selviämään tehtävästään. Avaruusasemalla selviää myös sellaisia ihmisen kehoon liittyviä tietoja, joilla on merkitystä lääketieteelle laajemmin. Esimerkiksi vähäisen liikunnan tiedetään lisäävän osteoporoosin eli luukadon riskiä, mutta avaruudessa liikunnan ja ruokavalion merkitys keholle tulee esiin eri tavalla.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet