Kansainvälinen tapahtuma ideoi keinoja törkykeskustelun poistamiseksi verkossa

18.4.2016 YLE Uutisluokka

Verkkokeskusteluissa loukkaavat kommentit ovat erittäin yleisiä. Tämän vuoksi moni uutissivusto onkin sulkenut juttujensa kommentointimahdollisuuden verkossa. Ongelmaan etsittiin ratkaisua kaksipäiväisessä Editors Lab -tapahtumassa.


The Guardian on tilannut loukkaavasta nettikommentoinnista tutkimuksen, jonka aineistona oli 70 miljoonaa lehden verkkosivulle jätettyä kommenttia. Tutkimuksesta selvisi, että naistoimittajat saavat osakseen enemmän loukkaavaa kommentointia kuin miestoimittajat. Myös etnisiin vähemmistöihin kuuluvat toimittajat joutuivat muita enemmän vihapuheen kohteeksi. Kymmenestä eniten loukkaavia kommentteja saaneesta toimittajasta kahdeksan oli naisia. Loput kaksi oli tummaihoisia miehiä. Kymmenen toimittajaa, joihin kohdistui vähiten vihapuhetta, olivat kaikki miehiä.

Toisin kuin moni suomalainen media, Guardian sallii juttujensa kommentoinnin verkossa. Lehdellä on kuitenkin tiukka linja kommenttien moderoinnissa, mikä syö paljon resursseja. Editors Labin ideointikilpailun voitti ehdotus verkkotyökalusta, jolla lukijat voisivat merkitä lukemansa uutisen tärkeimmät tai kiinnostavimmat kohdat. Idean kehittäneen Yle Uutisten työryhmän mukaan työkalu voisi aktivoida sellaisia lukijoita, jotka ovat liian kiireisiä tai laiskoja kirjoittamaan uutisen perään kommentteja. Työkalu on esimerkki siitä, että median ja yleisön välillä voi olla muutakin vuorovaikutusta kuin verkkokeskustelua.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet