Kansanedustajat pitäisivät koko Suomen asuttuna

2 min 9.10.2019 YLE Uutisluokka

Suurin osa Ylen kyselyyn vastanneista kansanedustajista oli sitä mieltä, että tavoite koko Suomen pitämisestä asuttuna on realistinen.

Kolme neljäsosaa Ylen kyselyyn vastanneista, eli 84 kansanedustajaa, oli sitä mieltä, että tavoite pitää koko Suomi asuttuna on realistinen. Eri mieltä oli vajaa viidesosa eli 21 edustajaa, kymmenkunta ei osannut sanoa. Ylen kyselyyn vastasi 116 kansanedustajaa.

Monet kansanedustajat huomauttivat, että koko Suomi ei ole nytkään asuttu eikä ole koskaan ollutkaan. Kokoomuksen Juhana Vartiaisen mukaan ajatus koko maan pitämisestä asuttuna onkin lähinnä "symbolisen asenteen ilmaus".

Koko Suomen asuttuna pitämistä ovat ajaneet puolueista ainakin keskusta ja perussuomalaiset.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet