Käräjäoikeus päätti lakkauttaa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen

2 min 4.12.2017 YLE Uutisluokka

Uusnatsistinen Pohjoismainen Vastarintaliike lakkautetaan oikeuden päätöksellä. Pirkanmaan käräjäoikeus katsoo ratkaisussaan, että liikkeen toiminta on ollut laitonta ja räikeästi hyvän tavan vastaista. Lakkauttamista vaati oikeudessa Poliisihallitus.


Käräjäoikeus katsoo ratkaisussaan, että yhdistys panettelee ja solvaa kansanryhmiä ja levittää vihapuhetta. Yhdistyksen tavoitteet ovat käräjäoikeuden päätöksen mukaan demokraattisten arvojen vastaisia.

Lisäksi oikeus totesi, että yhdistys käyttää väkivaltaa sekä kannustaa kannattajiaan väkivallan ja häirinnän käyttöön viholliseksi väitettyjä tahoja vastaan. Näin yhdistyksen toiminta ei ole yhdistymis- ja sananvapauden suojan piirissä, sillä se loukkaa muiden perus- ja ihmisoikeuksia, käräjäoikeus katsoo. Käräjäoikeus julistaa myös Vastarintaliikkeeseen kytkeytyvän Pohjoisen Perinne -yhdistyksen lakkautetuksi.

Pohjoismainen Vastarintaliike ja Pohjoinen Perinne vastustivat lakkauttamista. Ne vetosivat oikeudessa perustuslain suojaan ja kiistivät lakien ja hyvien tapojen rikkomisen ja väkivallan kuulumisen toimintaan. Yhdistykset aikovat valittaa käräjäoikeuden ratkaisusta hovioikeuteen. Yhdistysten on lopetettava toiminta, kun oikeuden päätös on lainvoimainen.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet