Katso kuinka lapset käyvät koulua eri puolilla Eurooppaa

2 min 18.5.2020 YLE Uutisluokka

Koulut ovat avanneet oviaan eri puolilla Eurooppaa. Opetustyötä tehdään poikkeusoloissa ja huomiota kiinnitetään eri maissa oppilaiden ja opettajien turvallisuuteen.

Saksassa kaikki koululaiset palaavat kouluun vielä ennen kesälomia, mutta hyvin rajoitetusti. Etäopetus pysyy lähiopetuksen rinnalla. Saksalaiskouluissa ei ole maskipakkoa. Koulussa on käytössä turvavälit pulpettien välissä ja tavallista pienemmät ryhmäkoot.

Ranskassa kaikki oppilaat eivät aloita lähiopetuksessa yhtä aikaa, vaan porrastetusti. Lähiopetukseen siirtyminen on myös vapaaehtoista ja eri kaupungeilla on eri käytäntöjä. Esimerkiksi  koronan rajusti koettelemalla Pariisin alueella on paljon kouluja, jotka eivät vielä aukea.

Oppilasryhmät pidetään turvallisuussyistä pieninä. Oppilailla ei ole maskipakkoa, opettajilla sen sijaan on. Ranskan ratkaisu avata koulut on rohkea, koska epidemiatilanne on yhä hankala. Koulujen avaamista perustellaan isojen oppimiserojen ja syrjäytymisen hillitsemisellä.

Ruotsissa peruskoulut ovat olleet auki koko koronakriisin ajan. Lasten ei katsota tartuttavan kuten aikuiset ja eivätkä lapset sairastu yhtä vakavasti kuin aikuiset. Tällä tavalla on haluttu turvata hoitajien ja lääkäreiden töihin pääsy.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet