Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja kertoo seitsemän naisen tarinan

2 min 27.11.2015 YLE Uutisluokka

Kaunokirjallisuuden Finlandian sai torstaina Laura Lindstedt romaanillaan Oneiron. Tieto-Finlandia annettiin ruotsalaisen rasismin historiasta kertovalle teokselle Kansankodin pimeämpi puoli. Finlandia Juniorin sai Nadja Sumasen esikoisteos Rambo. Kirja-alan merkittävimmät palkinnot jaettiin ensi kertaa samassa tilaisuudessa.


Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut teos Oneiron on Laura Lindstedtin toinen romaani. Voittajan valitsi muusikko Heikki Harma eli Hector. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa.

Lindstedtin Oneiron kertoo seitsemästä naisesta, jotka ovat kuoleman jälkeisessä välitilassa. Ylen kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen kirjoittaa, että Oneironiin verrattavia rohkeita ja kokeellisia romaaneja ilmestyy suomalaisessa kirjallisuudessa pari vuosikymmenessä. Hän pitää edellisenä vastaavana tapauksena Jaakko Ylijuonikkaan Neuromaania (2012), jonka kokeileva muoto muun muassa ohjasi lukijaa lukemaan kirjan lukuja totutusta poikkeavassa järjestyksessä.


Nyt jaetut kolme Finlandia-palkintoa ovat kirja-alalla vuosittain suuria tapauksia. Kirjojen myynti on Suomessa vilkkainta joulun alla, ja Finlandia-voittajien julkistus sopii tähän hyvin. Viime vuonna kaunokirjallisuuden Finlandian voitti Jussi Valtosen romaani He eivät tiedä mitä tekevät. Siitä tuli 75 000 kappaleen myynnillä myös vuoden myydyin kotimainen kaunokirja.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet