Kaupallinen media rämpii talousvaikeuksissa

2 min 29.8.2016 YLE Uutisluokka

Kaupalliset mediatalot ovat suurissa talousongelmissa. Esimerkiksi Suomen vanhin kaupallinen tv-kanava MTV on tehnyt tappiota jo usean vuoden ajan. 


Kaupallinen media on kärsinyt taantumasta, mainoseurojen vähenemisestä, digitalisaatiosta ja ulkomaisten kilpailijoiden kuten Googlen ja Facebookin tulosta mainosmarkkinoille.


– Sanoma- ja aikakauslehtimainonta on noin puolittunut viimeisten vuosien aikana. Digitaalinen mainonta on taas kasvanut hyvin, mutta senkään kasvu ei kompensoi printtimedian laskua. Pitää myös muistaa, että tästä kasvusta noin puolet valuu Googlelle ja Facebookille, kertoo media-alaa seuraava OP:n analyytikko Kimmo Stenvall.


Sanoma-konsernin tv-kanava Nelonen on typistänyt jo uutisensa muutaman minuutin sähkelähetykseksi ja MTV lopettanut ajankohtaisjournalismia käsittelevät ohjelmansa televisiosta. Kaupallisen median puolelta on ehdotettu, että Yle ja kaupallisen median toimijat voisivat tehdä tiiviimpää yhteistyötä uutistoiminnan saralla tulevaisuudessa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet