Siirry
Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä

Kemikaaliasetukset uhkasivat lopettaa tervanpolton Suomesta

30.8.2016

Tervanpolttoa yritetään pelastaa rahankeruulla. Tavoitteena on kerätä tarpeeksi rahaa EU:n vaatimaan rekisteröintiin, jotta tervan kaupallinen poltto ei muuttuisi Suomessa laittomaksi.


EU:n kemikaaliasetukset vaativat mäntytervan rekisteröintiä kesään 2018 mennessä. Jos rekisteröinti jää tekemättä, mäntytervan isompi kaupallinen valmistus loppuu Suomesta.


Pelastetaan terva -talkoilla on kerätty kasaan 130 000 euroa, jonka avulla mäntytervan rekisteröinti on päästy aloittamaan. Suurimpina lahjoittajina ovat toimineet Suomen Kulttuurirahasto, Kirkkohallitus ja Svenska Kulturfonden.


– Suomi on ollut keskiajalta lähtien Euroopan suurin tervantuottaja. Tervan kaupallisen tuotannon turvaaminen sopii hyvin Kulttuurirahastolle, sanoo puheenjohtaja Elina Ikonen rahaston tiedotteessa.

Tervaa käytetään runsaasti paanukattoisten kirkkojen suojaamiseen. Seurakuntien lisäksi veneenveistäjät, puuveneharrastajat ja perinnerakentajat hyödyntävät edelleen kotimaista tervaa.

Kirjaudu Tripletiin

Kirjaudu sisään Tripletiin, niin näet tähän artikkeliin liittyvät tehtävät.

Eikö sinulla ole vielä tunnuksia? Rekisteröityminen Tripletiin on ilmaista ja vie vain hetken.

Triplet on toistaiseksi vain opettajille suunnattu palvelu.
Pyydämme, ettette ohjeista oppilaita kirjautumaan palveluun omilla tunnuksillaan.