Kilon paino määritellään uudella tavalla

2 min 19.10.2018 YLE Uutisluokka

Kuukauden kuluttua Ranskassa järjestetään kokous, jossa muokataan keskeisten mittayksikköjen määritelmiä. Kilogramma aiotaan sitoa muiden mittaamisen perusyksiköiden lailla luonnonvakioon. Nykyistä suomalaista kilon mallipunnusta säilytetään Mittatekniikan keskuksessa Espoon Otaniemessä.


Metrisopimuksen allekirjoittajamaiden edustajat kokoontuvat ensi kuun puolivälissä Versaillesiin lähelle Pariisia. He tekevät päätöksiä kansainvälisen mittayksikköjärjestelmän eli SI-järjestelmän tulevaisuudesta.

– Seitsemästä perusyksiköstä neljä määritellään uudelleen. Tärkein päätöksistä koskee kilogrammaa, joka perustuu vielä fyysiseen kappaleeseen, Pariisissa olevaan punnukseen, kertoo johtaja Martti Heinonen VTT:hen kuuluvasta mittatekniikan keskuksesta.

Ainastaan Sèvresissä lähellä Pariisia säilytettävä kilogramman prototyyppi painaa tasan kilon, muut poikkeavat siitä. Painoihin vaikuttavat muun muassa epäpuhtaudet, esimerkiksi sormenjäljet. Alkuperäisen kilon kopioita valmistettiin runsaat sata, ja niitä toimitettiin eri puolille maailmaa. Yksi päätyi Suomen suuriruhtinaskuntaan.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet