Koiran alkuperä on kahdessa paikassa – aasialainen alkukoira syrjäytti eurooppalaisen

2 min 6.9.2016 YLE Uutisluokka

Tutkijat ovat löytäneet uutta tietoa koirien alkuperästä ja kesyyntymisestä. Koira oli ihmisten esi-isien ensimmäinen kotieläin tuhansia vuosia ennen kuin muita eläimiä kesytettiin. Geenitutkimuksissa on tullut esiin, että alkukoiria oli ainakin kaksi, ja eurooppalainen tyyppi katosi ajan myötä.


Koira oli esi-isiemme ensimmäinen kotieläin tuhansia vuosia ennenkuin muita eläimiä kesytettiin. Edelleen on epäselvää, miksi ja miten koirista tuli ihmisen ystäviä.


– Miksi koirat kesyyntyivät, ei ehkä ole oikea kysymys. Pitäisi enemmän miettiä, miten se tapahtui. Ihmisillä ei varmaankaan ollut selvää tavoitetta saada harmaasudet kesyyntymään, vaan kaikki tapahtui hiljalleen suotuisten vaiheitten jälkeen, arvelee kansainvälistä tutkijaryhmää johtava Oxfordin yliopiston professori Greger Larson.


Sekä Greger Larsonin että muiden tutkimusryhmien mukaan eurooppalainen alkukoira syrjaytyi, kun 4 500 vuotta sitten Aasiasta vyöryi kansainvaellus Eurooppaan omat koirat mukanaan.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet