Kotien kiinnostus vihreään energiaan on kasvamassa

2 min 17.10.2018 YLE Uutisluokka

Monet haluavat vaihtaa sähkösopimuksensa kestävällä tavalla tuotettuun sähköön. Vihreään sähköön siirtyminen johtuu sekä kysynnän että tarjonnan kasvusta.


Uusiutuvan sähkön myynti on kasvanut viiden prosentin vauhtia viime vuodet. Suosion noususta huolimatta "ympäristösähkön" osuus on edelleen vain muutamia prosentteja esimerkiksi sähköyhtiö Helenin sähkökaupasta, tosin kasvuun uskotaan.

- Yleisin on vesisähkö, se on meidän suosituin tuotteemme. Vesisähkö on meidän perustuote, emme laske sitä varsinaiseksi ympäristötuotteeksi. Ympäristötuotteissa meillä on tuulta, aurinkoa ja vettä yhdistettynä, Jääskeläinen sanoo.

Suomessa kaikki sähkö kulkee samoja kaapeleita pitkin olipa se tuotettu ydinvoimalla, vedellä, tuulella tai jotenkin muuten. Uusiutuville ei ole olemassa omia rinnakkaisjohtoja.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet