Koulukiusaaminen näkyy armeijan keskeyttämistilastoissa

2 min 16.10.2019 YLE Uutisluokka

Koulukiusaaminen näkyy myös armeijassa ja voi johtaa sen keskeyttämiseen. Varusmieskyselyt osoittavat, että armeijan keskeyttäneistä noin 9 prosenttia on kokenut paljon tai usein koulukiusaamista. 


Jarmo Österlund on työskennellyt Santahaminan varuskunnassa sosiaalikuraattorina 19 vuotta. Kuraattorin toimisto on hyvin usein se paikka, jossa nuori aikuinen kertoo koulukiusaamisestaan ensimmäistä kertaa.

– Kouluaikana koti on ollut pakopaikkana, mutta täällä ei ole sitä. Koko ajan esillä oleminen herättää ahdistavan tunteen, että minulla ei ole oikeastaan missään taukoa täällä, kuvaa Kaartin jääkärirykmentin sosiaalikuraattori Jarmo Österlund nuorten kokemuksia.

Kiusatulle ryhmässä olo on ahdistavaa, varsinkin, jos koulukiusaaminen on ollut toistuvaa ja rajua.

– He kertovat siitä, miten vaikea on olla tuvassa, miten pelkää käskyjä tai ripeää toimintaa tai pelkää, että joku kavereista alkaa kiusata tai että koulussa koettu tilanne tapahtuu uudestaan.

Varusmiespalvelukseen astuu vuosittain yli 20 000 varusmiestä. Heistä noin 15 prosenttia keskeyttää palveluksen eri syistä. Noin puolet keskeytyksistä johtuu mielenterveyden tai käyttäytymisen häiriöistä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet