Koulukiusaamista kitkettiin tänä syksynä videokilpailulla - Robin ja Elastinen esiintyivät voittajakoulussa

1 min 19.11.2015 YLE Uutisluokka

Koulukiusaamisen vastaiseen KiVa Koulu -videokilpailuun on osallistunut syksyn kuluessa lähes 500 koulua. Haasteessa koulujen tehtävänä oli tehdä video koulun keinoista ehkäistä ja puuttua kiusaamiseen. Kampanjan keulakuvat eli poptähti Robin ja räppäri Elastinen esiintyivät keskiviikkona voittajakoulussa.


KiVa Koulu on Opetusministeriön rahoittama hanke koulukiusaamisen vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. Hanke on ollut käynnissä vuodesta 2006, ja sen toteuttamisesta vastaavat Turun yliopiston psykologian laitos ja Oppimistutkimuksen keskus. KiVa Koulu -ohjelma perustuu esimerkiksi henkilökunnan koulutukseen, seurantakyselyihin sekä koululaisille tehtyyn tietokonepeliin. Koulujen henkilökunnasta koostuva KiVa-tiimi ratkoo koulukohtaisia kiusaamistilanteita. Ohjelman käyttäjäksi on rekisteröitynyt noin 90 prosenttia Suomen perusopetusta antavista kouluista. KiVa Koulu -ohjelmassa huomioidaan myös netissä ja puhelimella tapahtuva kiusaaminen.


Ohjelman mukaan noin 10–15 prosenttia suomalaisista peruskoululaisista kokee toistuvaa kiusaamista. Suomessa ja muuallakin tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että oppilaat jakautuvat kiusaamistilanteissa tiettyihin rooleihin. Kiusattuja on noin 5-15 prosenttia oppilaista ja aktiivisia kiusaajia noin 7-10 prosenttia. Lisäksi kiusaajien tukena on apureita ja kannustajia. Osa oppilaista puolustaa kiusattua. Suurin osa eli 25-35 prosenttia oppilaista on kuitenkin kiusaamisen hiljaisia hyväksyjiä. Kiusaaminen koskettaa siis koko luokkaa. Kiusaamiseen on tärkeä puuttua esimerkiksi siksi, että se on vakava uhka lapsen tai nuoren mielenterveydelle. Kiusaaminen voi aiheuttaa esimerkiksi masennusta, ahdistusta ja itsetuhoisuutta. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet