Koulut alkavat porrastetusti 14.5. alkaen

6 min 4.5.2020 YLE Uutisluokka

Kun koulut alkavat, etäopetusta ei enää anneta.

Hallitus päätti purkaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajoitteet. Hallituksen mukaan taustalla oli epidemiologinen arvio. Sen perusteella valmiuslain varhaiskasvatusta ja perusopetusta koskevan soveltamisasetuksen jatkamiselle ei ole enää perusteita.

Hallituksen mukaan kansainväliset ja kotimaiset kokemukset ovat osoittaneet, että lasten rooli koronavirustartuntojen levittäjinä ei ole samankaltainen kuin aikuisilla. Lapset eivät juurikaan ole tartunnan lähteitä. Tämän vuoksi koulujen avaaminen on hallituksen mukaan turvallista sekä oppilaille että henkilökunnalle.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet