Kuuluisa animaatiostudio Ghibli sanoo luultavasti hyvästit

2 min 2.10.2015 YLE Uutisluokka

Naapurini Totorosta ja Henkien kätkemästä tunnetun animaatiostudio Ghiblin tarina on päättymässä. Hayao Miyazakin töistä tunnetun Ghiblin uusi elokuva on jäämässä studion viimeiseksi. Yle tapasi Marnie tyttö ikkunassa -elokuvan ohjaajan ja tuottajan Helsingissä.


Hayao Miyazaki on kaikkien aikojen kuuluisimpia animen eli japanilaisen animaation tekijöitä. Hän perusti Ghiblin vuonna 1985 yhdessä toisen johtavan animaattorin Isao Takahatan sekä tuottaja Toshio Suzukin kanssa.

Miyazakin elokuvat ovat olleet suuria menestyksiä hänen kotimaassaan Japanissa. Niistä on kuitenkin tullut anime-elokuviksi poikkeuksellisen tunnettuja myös länsimaissa. Läpimurto tunnettuuteen oli elokuva Henkien kätkemä (2001), joka sai myös parhaan animaatioelokuvan Oscarin. Muita Miyazakin tunnettuja elokuvia ovat Naapurini Totoro (1988), Prinsessa Mononoke (1997) ja Liikkuva linna (2004). Suomessa elokuvat ovat tulleet teattereihin paljon myöhemmin kuin Japanissa. Esimerkiksi Naapurini Totoro sai Suomessa teatteriensi-iltansa vuonna 2006 ja Prinsessa Mononoke vuonna 2010.

Miyazakin elokuvat eivät oikeastaan ole lastenelokuvia. Fanikuntaan kuuluukin myös paljon nuoria ja aikuisia. Elokuvien pohjavire on usein vakava. Usein Miyazaki on käsitellyt ihmisen ja luonnon suhdetta. Esimerkiksi Prinsessa Mononokessa päähenkilöt yrittävät estää peurajumalan metsän tuhoamisen. Naapurini Totorossa taas sairastavan äidin tyttäret saavat tuekseen metsässä asustavat Totoro-olennot. Elokuvissa on viitteitä Japanin perinteiseen uskontoon shintolaisuuteen, jossa jumalia on lähes kaikkialla luonnossa.

Ghibli-studion elokuvissa hyvän ja pahan rajat eivät ole kovin selkeitä, vaan hahmoissa on erilaisia puolia. Tätä on pidetty elokuvien tärkeänä valttina, koska ne eroavat vivahteikkuudellaan monista valtavirran animaatioista. Elokuvat ovat myös erottuneet käsintehdyillä animaatioilla. Tekniikasta on tullut yhä harvinaisempi.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet