Kuusi suomalaista työnantajaa kertoo tarkkailevansa henkilöstönsä sähköposteja

2 min 29.9.2019 YLE Uutisluokka

Aikanaan suuren kohun aiheuttanut Lex Nokia on jäänyt lähes tarpeettomaksi. Lain tarkoituksena oli auttaa yrityksiä suojelemaan liikesalaisuuksiaan. Vain kuusi työnantajaa on käyttänyt oikeutta tarkkailla henkilöstön sähköpostia.


Työnantajat saivat oikeuden sähköpostien tunnistetietojen seulomiseen vuonna 2009. Lakia edelsi erittäin kiihkeä keskustelu, jossa vaakakupissa painoivat huoli kansalaisten perusoikeuksista ja yritysten tarve suojautua liikesalaisuuksien vuodoilta.

Laki antaa luvan seuloa viestejä automaattisesti esimerkiksi niiden koon, tyypin ja vastaanottajan mukaan. Lisäksi seulonnassa huomattujen epäilyttävien viestien välitystietoja saa käsitellä manuaalisesti. Työnantajalla ei kuitenkaan ole oikeutta avata viestejä.

Nokia penkoi työntekijöidensä sähköpostien tietoja 2000-luvun alkuvuosina, koska epäili joutuneensa tietovuodon kohteeksi. Tuolloin menettely oli laitonta. Yrityksen väitettiin vaikuttaneen vahvasti lain syntyyn, minkä vuoksi laki ristittiin Lex Nokiaksi.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet