Kymmenet tuhannet menettäneet kotinsa Perun tulvissa

2 min 22.3.2017 YLE Uutisluokka

Etelä-Amerikassa Perussa on koettu pahimmat tulvat kahteenkymmeneen vuoteen. Tulvissa ja mutavyöryissä on kuollut yli 70 ihmistä, ja kovien sateiden odotetaan jatkuvan ainakin kaksi viikkoa.


Viikonloppuna tulvavedet syöksyivät Perun kolmanneksi suurimman kaupungin Trujillon keskustaan. 

Perun pääministerin Fernando Zavalan mukaan yli 72 000 ihmistä on menettänyt kaiken omaisuutensa tulvassa. Lisäksi yli puoli miljoonaa ihmistä on kärsinyt vahinkoja tulvien takia.

Rankat sateet johtuvat Tyynen valtameren pintaveden poikkeuksellisen korkeasta lämpötilasta Perun rannikolla. Meteorologit ovat nimenneet ilmiön rannikon El Niñoksi, sillä se muistuttaa koko valtameren alueella vaikuttavaa sääilmiötä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet