Siirry
Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä

Lasten ja nuorten kestävyyskunto laskee koko ajan

11.12.2020 / YLE UUTISLUOKKA

Kunnon heikkenemistä selittää yleinen liikunnan väheneminen. Lääkärin mukaan taustalla voi olla osin myös poikkeuksellinen koronavuosi. 

 

Tänä syksynä tehtyjen viidensien Move-mittausten tulokset ovat hyvin samansuuntaiset kuin viime vuonna. Fyysisen toimintakyvyn Move!-mittaukset toteutetaan viides- ja kahdeksasluokkalaisille oppilaille osana peruskoulujen liikunnanopetusta.

Lasten ja nuorten kestävyyskunto on heikentynyt, mutta muilla fyysisen toimintakyvyn osa-alueilla ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Istuva elämäntapa ja yksipuolinen liikunta näkyvät myös kehon liikkuvuuden haasteissa.

KK-instituutin johtaja Tommi Vasankarin mukaan suunta on huolestuttava. Vasankari sanoo, että heikentynyt kunto näkyy siinä, miten lapsi jaksaa kiireisen ja kuormittavan arjen. Se voi näkyä huonompina yöunina, levottomuutena ja hermostuneisuutena luokassa.


Lisää samasta teemasta