Lasten liikuntasuositusta nostettiin tunnilla

1 min 9.9.2016 YLE Uutisluokka

Pienille lapsille suositellaan liikuntaa aiempaa enemmän, eli kolme tuntia päivässä. Suositusta nostettiin tunnilla. Osan liikunnasta pitäisi olla kuormittavaa, osan kevyempää. Läheskään kaikki pikkulapset eivät liiku riittävästi.


Alle 8-vuotiaille lapsille suositellaan liikuntaa vähintään kolme tuntia päivässä. Valtakunnallista suositusta nostettiin tunnilla aiemmasta. Jokainen pyrähdys ja liikkuvat leikit lasketaan mukaan.

Osan liikunnasta pitäisi olla vauhdikasta, kuormittavaa fyysistä aktiivisuutta. Tällaista on esimerkiksi juoksu, hyppiminen, kiipeily, uinti tai juoksuleikit. Kuormittavaa liikuntaa suositellaan tunnin verran joka päivä.

Loput kaksi tuntia voivat olla reipasta ulkoilua tai kevyttä liikuntaa. Tällaista on esimerkiksi pyöräily, tasapainoilu, pallonheitto ja keinuminen.

Vain 10–20 prosenttia alle kouluikäisistä lapsista liikkuu suosituksen mukaisesti. Riittävää liikuntaa tarvitaan suosituksen mukaan niin hyvään kasvuun, kehitykseen, oppimiseen kuin vuorovaikutustaitojen kehittymiseen.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet