Lautasen muoto ja pöydän koko vaikuttavat ruokailukokemukseen

2 min 7.3.2018 YLE Uutisluokka

Suomalaistutkijoiden mukaan sama annos voi maistua eri lailla riippuen esimerkiksi valaistuksesta tai taustamusiikista.  Eri aisteihin vaikuttamalla voi ohjata ruokailijaa myös terveellisten annosten äärelle.


Ryhmä suomalaistutkijoita on koonnut tuoretta tietämystä ruokailuympäristöjen moniaistiseen suunnitteluun. Suomalaiset ovat varsin tietoisia siitä, millaista on terveellinen ravinto, mutta väsyneenä ja kiireessä raskas lohturuoka vie helposti voiton.

– Helposti ajatellaan, että aistitutkimus on fine diningia ja vähän elitististä pohdiskelua. Mutta suurin hyöty voidaankin tavoittaa esimerkiksi sairaaloissa, jossa onnistunut syöminen on osa toipumista. Ja vanhainkodeissa, missä ruokailuhetki on yksi viimeisistä keinoista parantaa elämänlaatua, sanoo Turun yliopiston elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Anu Hopia.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet