Levin tulipalo sai matkailijat kiinnittämään huomiota turvallisuuteen

1 min 18.4.2019 YLE Uutisluokka

Levillä viime perjantaina sattunut tulipalo vaati kolmen nuoren hengen ja oli tuhoisin vuosikymmeneen. Monet matkailijat tarkistavat nyt majapaikoissaan esimerkiksi, että palovaroittimet ovat varmasti toiminnassa.

 

Suru-uutinen koskettaa ihmisiä Levillä ja muuallakin Suomessa, mutta se myös muistuttaa turvallisuudesta ja mahdollisista riskeistä. Raumalainen Raili Vainio tarkisti mökin palovaroittimet, kun hän tuli palon jälkeen Leville lomailemaan.

– Toki mökissä katsotaan myös, onko pellit auki ja onko varmasti kaikki tulet sammuksissa, Vainio sanoo.

Porilaisella Sirpa Rahkosella puolestaan oli hieman pidempi tarkistuslista.

– Asun nyt yläkerroksessa ja pohdin, mitä ensin laitan jalkaan ja mihin hyppään parvekkeelta. Kävin parvekkeella ja katsoin, että tuossa on lumikasa. Hyppään sinne, jos tulipalo tulee. Kyllä se teki varovaisemmaksi. Ikävä kyllä surullisten tapahtumien kautta me opimme kaikennäköistä.

Tulipalot ovat olleet näkyvästi esillä uutisissa tällä viikolla. Niin Suomessa kuin maailmalla on seurattu tarkasti Pariisin Notre Damen paloa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet